6 steppiä ylisuorittamisesta arjenhallintaan

Päivitetty: 27. helmik. 2021


Vaivaako sinuakin arjenhallinnan vaikeudet? Tuntuuko elämä pelkältä suorittamiselta? Pitäisi nukkua hyvin, muistaa juoda vettä, syödä terveellisesti, olla hyvä työntekijä, hyvä ystävä, rakastava puoliso, vanhempi ja/tai lemmikinomistaja. Pitäisi olla läsnä kaiken aikaa, kaikelle ja kaikille. Pitäisi liikkua, kuunnella kehoa, säästää rahaa, nähdä maailmaa, tehdä merkityksellisiä asioita, auttaa muita, nauttia elämästä ja ennen kaikkea, VOIDA HYVIN! Huh, ihan hengästyin itsekin!


Meillä on kaikilla saman verran tunteja käytössä. Miten ihmeessä kaikki tämä on mahdollista vuorokauden aikana? Arjenhallinnan haasteet, on yksi syy minkä takia ihmiset hakeutuvat terapiaan. Näin lyhytterapeutin näkökulmasta, tämä on osa-alue, joka on suhteellisen helposti työstettävissä, kunhan itse haluaa muutosta ja on valmis löysäämään vähän otetta. Meillä saattaa olla hyvinkin syvälle juurtuneet mielikuvat siitä, mistä täydellinen elämä koostuu. Jostain on pakko nipistää.


Teen töitä kolmessa vuorossa osa-aikaisesti, olen moninkertainen yrittäjä ja minulla on puoliso, kolme lasta ja kaksi kissaa. Kolmivuorotyöläiselle jokainen päivä näyttää erilaiselta ja se on täysin ok. Itseasiassa minun kaltaiselle, rutiineja (ja aamuja!!!) vieroksuvalle ihmiselle, tämä on pelastus. Olen taistellut oman arjenhallintani kanssa jo aikoja ennen lapsia.


Olen aina tiedostanut olevani tehokas ja aikaansaava, mutta se ei silti ole koskaan riittänyt. Olen arvottanut itseni sen mukaan, miten paljon asioita olen saanut aikaan. Olen käynyt kaikki kouluni työn ohessa, joskus töitä on ollut kaksi. Tunne siitä, että aina voisi olla parempi, tehokkaampi, ystävällisempi ja nopeampi, ovat olleet hyvin hallitsevia. Aina oli joku tekemätön asia, joka nosti saamattomuuden tunteet pintaan. Vaikka näennäisesti ymmärsin, ettei elämästä tule koskaan valmista, ja jokainen asia mikä tehdään, tulisi tehdä matkasta nauttien - totuus oli hieman toisenlainen. Ketä suorittaminen hyödytti? Ei ainakaan itseäni. Ymmärsin, ettei elämä tule kiittämään minua upeasta suorittamisesta, kun istun kiikkustuolissa.


Nämä alla olevat kuusi steppiä ovat olleet minulle avaimet arjenhallintaan ja vapautumiseen ylisuorittamisesta.

Päiväni ei ole pilalla, jos joku näistä ei täyty, mutta huomaan sen kyllä mielialassani ja annan itselleni tällöin armoa. Tässä siis minun vinkit alkuun pääsyyn. Ja joo tiedän, näistä AINA puhutaan, mutta eri asia on, oletko ihan oikeasti omaksunut nämä?


#1. Nuku. Älä tingi unesta. Nuku 7-8h, riippuen oman kehon tarpeestasi. Mikäli sinua herätellään öisin, yritä saada kurottua unimäärä kiinni muulla tavoin (päiväunet, nukkumaanmeno aikaisemmin, yms). Kaikki, OIKEASTI KAIKKI (!!) asiat näyttävät paremmalta, kun on nukkunut.


#2 Juo tarpeeksi vettä. Jos et ole mikään vedellä lotraaja, aloittaminen on vaikeinta. Kun pääset vauhtiin, opi kuuntelemaan kehoa. Juo viimeistään silloin, kun keho ilmoittaa janon tunteesta.


#3 Syö. Terveellisesti. Tämä ei tarkoita tarkkaan harkittua ”hifistelyruokavaliota”, vaan kasviksia, kuituja, rasvaa, hiilareita ja proteiineja hyvässä tasapainossa/oman ruokavaliosi mukaan. Jos ruokailun jälkeen on ähky tai turvottaa, söit joko liikaa tai jotain sinulle sopimatonta. Muista annoskoot, syö hitaasti ja kuuntele kehoasi. Mikäli koet tarvetta painonpudotukselle, ota se projektiksi vasta sitten, kun olet saanut arjenhallintasi balanssiin. Yksi asia kerrallaan.


#4 Liiku. Kävele työ-/koulumatkat tai osan niistä. Jää bussista pois pari pysäkkiä aiemmin, pyöräile, käytä portaita. Jos liikut autolla, tee pieni kävelylenkki vaikka työpaikkasi ympäri, ennen kuin astut sisään. Jos teet töitä päätteellä, yritä tehdä töitä välillä seisten ja venyttele päivän aikana. Harrasta liikuntaa pari kolme kertaa viikossa, ihan sama mitä teet, kunhan liikut. Tämä edesauttaa myös unensaantia ja sen laatua, mielialasta puhumattakaan. Kerran viikossa käyn ystävän kanssa ”yhdessä erikseen”- kävelyllä. Asumme eri kaupungeissa, ja sovimme aina edellisellä viikolla, koska ”tavataan”. Tunti menee hujauksessa, kun on kävelyseuraa. Saat itse valita kävelytahdin ja reitin. Ihana parasta!


#5 Oma aika. Ole läsnä itsellesi, jotta voit olla läsnä muille. Äänikirjat, kävelyt, musiikki, meditaatio, you name it! Ota kaikki irti työ-/koulumatkoista. Vietä laadukasta aikaa itsesi kanssa. Opi rakastamaan itseäsi ja omaa seuraasi. Oma seura on paras seura!


#6 Sosiaaliset suhteet. Pähkinänkuoressa; hengaile ihmisten kanssa, joiden kanssa koet olevasi tasavertainen ja joiden kanssa arvot kohtaa. Jos ystävä aina ottaa enemmän kuin antaa, ystävyyssuhde ei ole tasapainossa, etkä luultavasti voi siitä hyvin. Ystävistä luopuminen ei ole maailmanloppu, päinvastoin. Jotkut ystävät ovat vain läpikulkumatkalla. Jos ikävöit ystävääsi, anna hänen kuulla se. Viestiin ”kävit mielessä, toivottavasti voit hyvin” menee noin 15 sekuntia.


Miltä sinun arjenhallintasi näyttää? Mitkä asiat ovat hallussa ja jo nyt osa rutiiniasi? Mitkä asiat eivät ole?


TEHTÄVÄ: Listaa ei hallussa olevat asiat itsellesi ylös ja valitse niistä itsellesi tärkein, josta haluat aloittaa. Muutokset ei tapahdu heti, eikä montaa asiaa pysty työstämään samaan aikaan, jos tosiaan haluaa niiden jäävän osaksi rutiineja. Believe me! Kokeiltu on!


Kun nämä kuusi asiaa ovat osa arkirutiinejani, olen huomannut, että työ- ja perhearki soljuu aika mukavasti ja tuntuu siltä, että jokaisesta päivästä tosiaan saa jotain ihan spessua irti. Lisäksi riman alittamista arkisissa askareissa kannattaa harjoitella, se on tosi hyvä taito! Pyykit, tiskit ja muut ”pakko tehdä joka päivä”- asiat ei ihan oikeasti ole pakko tehdä joka päivä. Aina ei vaan jaksa. Ja joskus joku muu voi hoitaa ne.


Terveisin, ex-ylisuorittaja Hanna


Huom! Jokainen hetki on uusi alku. Ihan sama, vaikka et olisi juonut vettä koko päivänä – juo vettä nyt!


Jos kaipaat ulkopuolisen näkemystä ja tilanteesi selkeyttämistä, voit varata ajan vastaanotolleni tästä!

394 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki